Rekry: Haemme kokkia ravintolatiimiin

24.05.2022

Eerikkilä on olemassa, jotta ihmiset ja yhteisöt voisivat hyvin ja menestyisivät. Tuotamme faktoihin perustuvia oivalluksia, jotka mahdollistavat ihmisten osaamisen, hyvinvoinnin ja menestyksen kasvun. Tärkein pääomamme, E.Way -filosofia, määrittelee Eerikkilän ja eerikkiläläisten tavan toimia. Vastuullisuus ja vaikuttavuus ovat vahvasti osa Eerikkilän kulttuuria.

Keittiössämme valmistetaan aitoa ja maukasta lähiruokaa. 85 prosenttia ravintolan tarjonnasta valmistetaan alusta loppuun omassa keittiössämme. Tarjoilemme aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan ravintolasalissa päivittäin. Lisäksi valmistamme maistuvat tarjottavat niin perhejuhliin kuin yritystilaisuuksiin buffet-ruokailuista à la carte -illallisiin.

Haemme ravintolatiimiimme kokkia, jolta onnistuu buffet-ruokien valmistaminen isollekin asiakasmäärälle. Lisäksi odotamme sinulta taitoa a la carte-annoksien teosta tai kiinnostusta laajentaa osaamistasi myös niiden loihtimiseen. Monipuolisiin työtehtäviin kuuluu myös jälkiruokien ja salaattien valmistusta sekä tuotteiden esille laittoa.

Työ on kokoaikainen (37,5h/vko) ja toistaiseksi voimassa oleva. Olemme auki vuoden jokaisena päivänä ja työ on vuorotyötä. Palkkaus sopimuksen mukaan. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tarjoamme sinulle työssä onnistumisen tueksi

  • Mielenkiintoisen ja vakaan työsuhteen kehittyvässä ja kasvavassa työyhteisössä, jossa hyvinvoinnin edistäminen on yhteinen intohimomme
  • Nykyaikaiset työskentelyvälineet
  • Mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoasi yhdessä sovituin askelin
  • Poikkeuksellisen työympäristön luonnon keskellä
  • Monipuoliset työsuhde-edut
  • Erinomaisesti toimivan johtamiskulttuurin sekä työhönsä sitoutuneiden kollegoiden tuen (2021 henkilöstötutkimus)

Lisätietoja tehtävästa:  ravintolapäällikkö Henna Tuomola, henna.tuomola@eerikkila.fi, p. 0201 108 270

Siirry hakemukseen tästä.

Kokin lisäksi haemme myös palvelutyöntekijää. Lue lisää tästä.

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort on jalkapallon ja salibandyn sekä kaikkien omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneiden ihmisten kohtaamispaikka. Tarjoamme korkeatasoiset palvelut niin urheiluun, opiskeluun, yritystapahtumiin kuin luonto- ja liikuntaelämyksiin.

Eerikkilä toimii rohkeasti ja vastuullisesti hyvinvoinnin puolesta. Yleishyödyllisenä säätiönä Eerikkilän kaikki tuotot ohjataan takaisin suomalaisen urheilun hyväksi. Kehitämme vuosittain yli 25 000 lapsen ja nuoren hyvinvointia seuratoiminnan kautta sekä autamme yli 40 000 henkilöä voimaan paremmin. Eerikkilälle myönnettiin vuonna 2021 Green Key – sekä Sustainable Travel Finland -merkit osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen.

Eerikkilä sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelassa, kahden kansallispuiston kainalossa. Lue lisää sivuiltamme ja seuraa somekanaviamme: Facebook, Instagram, LinkedIn ja Twitter.

 

Eerikkilään töihin

Lue lisää työkulttuuristamme ja muista avoimista paikoista.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia